Blogi: Voihan corona…

Blogi: Voihan corona…

Uskon, että tuohon otsikon huokaukseen voi yhtyä varsin moni henkilö tällä hetkellä. Tämä suoranainen hysteria, mitä media nyt asiasta lietsoo on sellaista, joista kukaan ei voi välttyä. Ei edes meillä Nortechilla, jossa on tällä viikolla käyty ostamassa lisää käsidesejä ja luotu työsuojelutoimikunnan kanssa säännöt/ohjeistus henkilöstölle aihetta koskien.

Toki corona on ollut meikäläisenkin elämässä läsnä lähes alusta pitäen. Lapsena tuli pelattua sen nimistä lautapeliä (peli saattoi alkaa kyllä koolla ei ceellä, mutta kuitenkin) ja myöhemmällä iällä on tullut nautittua sen nimistä saunajuomaa. Molemmista asioita on jäänyt varsin miellyttävät muistot, mutta tällä hetkellä sana ”corona” saa aikaan lähinnä pelonsekaista ihmetystä.

Median tuuttaama infotulva aiheesta on valtavaa ja kovin ristiriitaista. Ihmettelen hirmuisesti, miksei mediassa puhuta henkilöistä, jotka ovat jo sairastaneet coronan? Mitä heille kuuluu ja miten he taudin kokivat? On hyvä, että asiaan suhtaudutaan vakavasti ja tietynlaista pelottelua aiheesta on, mutta milloin ylitetään hysterian kynnys, jolla itsessään onkin sitten jo pahemmat seuraukset mitä itse taudilla? Minusta se taso on jo ylitetty, kun mietitään mitä vahinkoa tämä tekee talouden kautta koko ihmiskunnalle mm. alenevan terveydenhuoltoresurssin vuoksi.

Jos mietitään asiaa ihan puhtaasti tieteen eikä tunteiden kautta, niin kautta historianhan maailmassa on ollut tauteja, jotka tappaa ihmisiä. Isorokko, musta surma (rutto), kolera, malaria… jne. Nykyajan nopea lääketekniikan kehittyminen on auttanut meitä hallitsemaan näitä asioita ja se kai tässä coronassa pelottaakin, kun vastalääkettä tms. rokotetta ei ole vielä siihen keksitty. Pelko on aiheellinen, mutta samaan aikaan toivottavasti myös muistuttaa siitä, että ihminen on vain osa luontoa. Ei mitenkään luonnon yläpuolella, niin kuin me samat ihmiset valitettavasti kuvittelemme olevan esim. ympäristöasioissa. Taas tunteet sivuun ja puhtaasti tiedettä, kaikkihan me tiedämme, että maapallon väkiluvun kasvu ei ole kontrollissa, vaikka Suomessa syntyvyys liian pientä yhteiskunnan kannalta onkin. Mikä on maapallon kantokyky ihmismäärästä? Itse haluan ajatella, että nämä tällaiset coronat ovat meille vain luonnon muistutus siitä, kuka täällä lopulta määrää.

Toivoisin todella, että siinä vaiheessa, kun tämä hysteria laantuu, niin tästä opittaisiin meillä Suomessa jotakin. Syntyvyyden kasvu, huoltovarmuus, omavaraisuus, kotimaisuuden kannattaminen… Näistä kaikista pitäisi puhua meillä valtavasti lisää. Lisää suomalaisia tarvitaan, jotta meillä riittää henkilöitä huoltosuhteen terveyttämiseksi. Huoltovarmuus, omavaraisuus ja kotimaisuuden kannattaminen: Tämä pätee kaikkeen aina ruokalautaselta teollisuuteen. Onko hinta oikeasti se joka lopulta määrää? Mitkä ovat oikeat arvot toiminnan taustalla? Ilokseni olen saanut viime aikoina huomata, että jotkut yritykset siirtävät mm. alihankintaa takaisin Kiinasta Suomeen. Toivottavasti tällainen coronan tyylinen luonnon muistutus saisi tämän tyyliseen toimintaan lisää vauhtia ja nimenomaan suomalaisuuden arvostamista jälleen piirun verran korkeammaksi.

Kaikesta viimeaikaisesta lietsonnasta huolimatta, meillä täällä Nortechilla jatketaan vuotta niillä suunnitelmilla mitä on meinattukin. Uusia työntekijöitä on rekrytoitu, uusia koneita ollaan hankittu/ollaan hankkimassa, uusia asiakkuuksia ollaan nostamassa ylös, uusia varastotiloja ollaan rakentamassa. Haluamme uskoa, että oman tekemisen vahvistaminen on lääke tähänkin asiaan.  Tasan 80 v. sitten talvisota oli päättymässä. Miettikää mitkä lähtökohdat asioissa meillä suomalaisilla siihen aikaan olivat? Isänmaallisella taisteluhengellä ja maalaisjärjellä tästä coronastakin selvitään, olen varma siitä!

Jorma Lähetkangas

Toimitusjohtaja, Nortech Metal

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.